Blogissa seurataan free-toimittajan elämää bullterrieri Ringmaster´s Own The Wampas Mask "Saga" seurassa.
Koirien lisäksi elämään mahtuu askartelua, valokuvausta, leffoja, kirjoja, moottoripyöriä ja paljon muuta...



torstai 5. syyskuuta 2013

Näpertelyä

Viime viikonloppuna ryhdyin tuunaamaan mustia sateenvarjoja Ihana-lehden inspiroimana. Oli tosi helppo tehdä kunhan oli hankkinut ensin tarvikkeet. Aikaa ei juuri tärveltynyt turhaan. Nyt onkin sitten ihan toisenlaiset tuunaukset mielessä seuraaviin santikkoihin...


Kankurin käsityöillassa on tullut pari kertaa nyt syksyllä käytyä ja aloitin vohvelimaton teon. Sen verran paksua matonkudetta mulla on noihin kahteen tekemäisillään oleviin mattoihin, jotta käsi ei kestä virkkaamista kuin hetken. Eli mattojen valmistuminen kestää jonkin aikaa. Mutta kun valmistuvat niin ovat tätä mallia, tosin ihan eri väriset ku mun taloon ei valkoiset matot sovi :)


Käsityökoulukin alkoi ja ensimmäinen opiskeltava juttu on huovutus. Sitä tullaan nyt opettelemaan melkeen joulukuulle saakka. Tehtävänä on tehdä satumainen, huovutettu matto. Ja koska kyse on sadusta, sen ei tarvitse edes olla matto :) Mulla on suunnitelmat jo selvillä kun puolentoista viikon kuluttua taas jatketaan, mutta saa nähdä onnistuuko se... Odotukset ovat korkeat...

Nyt on pitänyt sitten harjoitella pienemmillä huovutustöillä ja nyt oon ihan koukussa tähän juttuun :) Tänä iltana tein eka kertaa kolmiulotteisen huopaöttiäisen... kaipaan todellakin vielä harjoitusta, mutta jospas se tästä pikkuhiljaa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti